keskiviikko 9. elokuuta 2017

Elossa vielä!

Melkein koko kesäloma vierähti ilman blogia ja nyt onkin oiva hetki aloittaa taas uudelleen uudella innolla tämänkin kirjoittaminen. Instagramissa meitä seuraavat tietävätkin kuulumisia ja jos sua kiinnostaa mitä me ollaan tässä välissä puuhattu, kurkkaa sieltä. Instasta meidät siis löytää nimimerkillä _tuskantoivo_

Mulla alkaa koulu ensi maanantaina, ja koska olen viikot asuntolassa, mulla pitäisi olla aikaa kirjoitella tännekin oikein ahkerasti. Nyt mieleesi varmaan juolahti, jos mä oon asuntolassa viikot, mitenkä Toivo sitten? No mä pääsen bussilla loistavasti Huittisiin, eikä Toivo kärsi tästä asiasta millään lailla. Toki, mun pikkusisko ja äiti käy tallilla hoitamassa Toivoa useammin ilma mua esimerkiksi kävispäivinä. Kevyinä ratsastuspäivinä, joita on 2-3 viikossa mä ratsastan ainakin yhden niistä ja Anniina sitten 1 tai kaksi riippuu siitä miten minä ehdin. Anniina kuitenkin pystyy aivan hyvin tekemään Toivolla kevyitä päiviä, kunhan laukkaamista ensin vähän harjoittelevat. 

Se mitä en ole Instagramissa kertonut on, että mun valmentaja Heini, perusti nyt sellaisen tiimin, josta aion kirjoittaa aivan varmasti erillisen postauksen, koska jos siitä nyt alkaisin kirjoittaa, tulisi tästä tekstistä tosi pitkä.

Tänä vuonna on tulossa vielä kisoja, ja seuraavat ovatkin tämän viikon sunnuntaina Turussa Artukaisissa. Hyppäsin nyt tähän väliin muutaman 90cm uudella kuolaimella jotta saisin sujuvia ratoja ale, ja niitä saatiinkin, vaikka nollarataa en hypännytkään. Turussa aion mennä nyt sitten ensimmäisen metrin uudella kuolainviritelmällämme. Kuninkaallisiinkin on tarkoitus mennä, jos pysytään terveinä ja siellä hypätään kahtena päivänä. Kuninkaallisista voisin väsätä jonkinlaista videopostausta koko viikonlopulta, jos haluatte?

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Finnderby 2017

c. Hanna Heinonen

 Finnderbyssä ratsastettiin lauantaina 10.6.2017 ymmärtääkseni historian ensimminen Suomenhevosderby. Osallistujia oli 14 joista vain 5 selviytyi maaliin.

"Ratsukon suoritus joudutaan hylkäämään" oli varmaankin kuuluttajan käytetyin lausahdus tässä luokassa ja kanssakilpailijat ovatkin kritisoineet radan haastavuutta melko paljon. Oliko epäreilua laittaa sininen vesi banketille? Oliko epäreilua, että treenauspäiviä oli vain yksi? Mulla itsellä ei ole erityistä kantaa näihin. Me mentiin treenaamaan ainoana päivänä derbylle ja kun derbyllä pitkää vettä ei saanut hypätä, hyppäsimme sen kotona kertaalleen. Se turkoosi/sininen vesi oli joo aika ylläri monelle hevoselle eikä sitä päästy näyttämään, mutta kyllä siitä esteestä silti selvisi moni muukin kuin vain maaliinpäässeet vaikka se toisaalta monelle olikin se kompastuskivi. En halua asiaa tarkemmin kommentoida, koska tiedän sen herättävän ihmisissä varmasti paljon eriviä mielipiteitä, joita voitte vaikka kommentoida postauksen alle.

c. Hanna Heinonen

c. Hanna Heinonen

Rata siis alkoi pystystä, josta jatkettiin oikealle ja kaarteesta tuli okseri. Seuraava este oli kuivahauta, jolta oli suhteutettu linja kolmoissarjalle. Kolmoissarjalta jatkettiin hankalalle kolme-osaiselle banketille jossa oli juuri se puhuttu turkoosi vesi. Banketilta ratsastettiin aidalle josta jatkettiin pulvermannille. Sieltä oli suhteutettu linja hankalalle lankkupystylle. Seuraava este oli aachenin valli jolta jatkettiin kaarevasti orapihlaja-aidalle. Sieltä ratsastettiin okserille, jonka jälkeen vasemmalle ja sieltä trippeli. Trippeliltä oli muistaakseni matkaa sinne 36m. pintaan viimeiselle valkoiselle pystylle.

c. Anniina K.

 Aloitin radan. Ensimmäinen hyppy tuli vähän lähelle, mutta sain jätettyä itseni vähän liikkeen taakse kerrankin ja hyppy onnistui. Kaarteessa oli vähän ongelmia, mutta Toivo lähti onneksi jalasta eteen ja okserille tuli tosi kiva hyppy. Kuivahauta oli treenissäkin sellainen, että Toivo tykkäs hypätä sen läheltä ja nytkin se teki siihen ihan pienen hypyn. Kolmoissarjalle lähestyminen sujui hyvin, samoin sarja. Olin itse pystyssä ja Toivo mahtui väleihin hyvin. Sarjalta olisi pitänyt ratsastaa kunnolla reunalle, jotta saa kunnon lähestymisen banketille. En saanut Toivoa ehkä ihan niin lähelle reunaa kuin olisin halunnut ja se painui banketilla vähän reunaan, jolloin jouduin käyttämään reippaasti sisäohjaa jotta hevonen pysyy reitillä. Ylös päästiin ja alashyppykin oli hyvä. Seuraavaksi oli aita johon tultiin myös aika pieneen paikkaan mutta olin vielä tässä vaiheessa skarppina enkä sählännyt niin hevonen ehti nousta hyvin. seuraavaksi oli pullvermann jota Toivo ehkä vähän jännitti treenissä. Siihen vähän kannustin sitä, jotta hyppy onnistui. Hankala suhteutettukin onnistui pystylle. Seuraavaksi olikin vuorossa aachenin valli jota vähän jännitin, koska suoraan hypystä alamäki kuulosti pelottavalle, emmekä edes hypänneet sitä treeneissä. Toivo hyppäsi sen kuitenkin tuella ihan sujuvasti eikä alastulokaan tuntunut pahalle. Keräilin ohjat takaisin ja jatkoin matkaa orapihjala-aidalle. Toivo oli ollut koko radan tosi hyvin kontrollissa, onneksi. Aitaa Toivo oikeasti vähän ihmetteli ja ehkä vähän empi, mutta pienellä maiskutuksella ja raipan hipaisulla se kyllä hyppäsi. Sitten Toivo otti ehkä vähän kierroksia rapan _hipaisusta_ ja lisäsi aika reilusti seuraavalle esteelle ja itsekkin olin jo niin väsynyt, että paikka ei osunut ja puomi tipahti. Trippelille vauhtia oli edelleen aika paljon ja hyppy oli iso, jonka jälkeen aloin ottaa Tovoa kiinni kahdeksaa askelta varten, mutta avut eivät enää tässä vaiheessa menneet läpi ja viimeinen este tippui.

c. Anniina K.



c. Anniina K.

Olin ihan super ylpeä itssestäni ja etenkin Toivosta. Hieno hevoen luotti muhun ja hyppäs kaikki esteet. Loppujenlopuksi vielä kaiken kukkuraksi oltiin pitkästä aikaa palkintojen jaossa. Luokan voitti hieno musta ori Knuutilan Veikko, toiselle sijalle ylsi myöskin upea musta ori Pörnä-Poika. Kolmas oli musta ruuna Musta Magia, ja sitten oltiin me, punanen pieni ruuna joka ei osannut seistä yhtään paikallaan. Onnea todellakin on kiltti, rehellinen ja hyvä hevonen 💖

c. Anniina K.



lauantai 10. kesäkuuta 2017

Sitä oikeaa etsiessä (video!)

Torstaina tehtiin puomi/kavalettitreeniä melko kevyesti yksinkertaisella tehtävällä ja kaikenlisäksi itsenäisesti.

Käyntiverryttelyssä otin pitkästä aikaa kouluraipan käteeni, ihan kainaloon ettei Toivo näe sitä, koska olisi tarkoitus totuttaa Toivo ajatukseen, että se raippa saa olla kädessä, sillä ei lyödä eikä satuteta. Toivolla on siis jonkin asteinen raippakammo ja se pelkää sitä sillä tapaa, että on hyvin todennäköistä että joku on sitä selästä käsin lyönyt esimerkiksi tarpeettomasti tai muuta vastaavaa, koska Toivo ei ole sellainen hevonen joka turhaan pelkäisi. Nytkin kuitenkin vaikka toimin rauhallisesti se pääsi jännittämään molempiin kierroksiin, etenkin vasemmalle. Kävelin ihan muutaman kierroksen ja äiti tuli ottamaan raipan kädestäni ja vaihtamaan sen toiselle puolelle, koska kaulan yli sitä en voi siirtää. Toivo oli kuitenkin yllättävän kiltisti, eikä sinkoillut minnekään vaikka selkeästi pelotti.

Alkuraveissa Toivo olikin edeltävästä syystä hieman vireä ja jännittynyt vaikka raippa olikin jo annettu pois. Yritin saada sitä vain lähinnä äänellä rauhalliseksi, mutta se tarrasi ajoittain ikävästi kuolaimeen kiinni ja jouduin taas ratsastamaan jalalla eteen. Tein lähinnä voltteja puomien ympärillä ja niitä apuna käyttäen joka onnistui melko hyvin. Verryttelin laukassa ympyrällä enkä alkanut vaatia erityisen pientä laukkaa, koska Toivo oli edelleen vähän reipas.

Tein puomeja ihan vaan muutaman kerran molemmista suunnista, ja loppujen lopuksi Toivo teki varsinkin oikeaan kierrokseen todella hyvin ja melko rauhassakin puomit. Jalalle se oli ehkä vähän hidas ja muutamasti aloitin alusta ensimmäisen puomin jälkeen paikan mennessä pieleen. Vasemmalle itse tehtävässä ei ollut erityisiä ongelmia mutta Toivo oli taas vasemmasta todella huono tehtävän jälkeen enkä saanut sitä kiinni muutakuin oikeasta ohjasta ja siitä pidättäessäni se pyörähtää laukasta napakäännöksellä ympäri. Toikaan kuolain ei siis ole Toivolle ihan täydellinen ja ensiviikolla olisikin tarkoitus kokeilla taas uutta kuolainta (nyt siis käytössä suoraksi lukkiutuva sprengerin beval kuolain). Tää kuolainongelma haittaa vähän meidän kisakautta, koska mun pitää aina opetella ratsastamaan uudella kuolaimella enkä saa kunnon rutiinia mukaan, mutta toivotaan nyt että meillekin vielä joskus löytyisi sopiva kuolain. Katso alta myös lyhyt video treeneistä!





maanantai 5. kesäkuuta 2017

Miksi kaveri?



Tämä teksti käsittelee nyt vihdoin sitä aihetta, miksi Toivolla ei edelleenkään ole tarhakaveria, ja sisältää mielipiteeni laumassa/kaverin kanssa tarhaamisesta. 

Kun muutimme, oli helmikuu ja hevosilla oli tietysti hokit. Hokkiaikaan ei ole ymmärrettävästi järkevää tutustuttaa hevosia toisiinsa ison loukkaantumisriskin vuoksi. Maaliskuun lopuilla vuotias orivarsa Joey kuitenkin lähti tietääkseni kasvattajalleen ja sen kaverina ollut vanha poniruuna Cherry jäi yksin. Toivo ja Cherry tutustuivat toisiinsa ja jo pian ne heitettiin samaan tarhaan. Cherry on todella arka ja vinkuu heti jos sitä ärsyttää toisen hevosen käytös. En ihan tarkalleen tiedä mitä tapahtui kun en ollut itse paikalla, mutta Toivo oli alkanut jahdata Cherryä ja hyökkiä sitä kohti. Todennäköisesti sillä meni hermo poniin, tai sitten Cherry ei ymmärtänyt Toivon leikkiä. Cherry on niin vanha, että se väsyy jo Toivon karkuun kävelemisestä. Näistä siis ei tullut kavereita.

Nyt kun tuli kevät ja lumikengät vaihdettiin sandaaleihin, kyselin muutamalta hyvältä ehdokkaalta. Toinen joka oli jo luvannut olikin jostain syystä vaihtanut mielipiteensä eikä enää halunnutkaan kaveria hevoselleen ja toinen jonka kanssa en ollut vielä jutellut vastasi loukkaantumisriskin olevan liian suuri. Viime viikonloppuna Puppe ja Toivo piti laittaa samalle laitumelle tutustumaan toisiinsa, mutta Pupelle ilmestyikin vahvasti reagoiva kaviopaise ja homma siirtyi. Nyt kun Puppe ensin paranee voidaan kokeilla, tulevatko hevoset toistensa kanssa toimeen.



Miksi mä sitten haluan Toivolle kaverin vaikka aina on riski loukkaantua? 


Minä olen sitä mieltä vähän kaikessa, että jos jättää menemättä kesälomalle, koska kone voi pudota, ei elä täysillä. Toivo on sosiaalinen hevonen ja tykkää kaverin läsnäolosta. Hevonen on kuitenkin laumaeläin ja voi kokea uhkaavassa tai jännittävässä tilanteessa turvattomuutta ilman kaveria tai laumaa. Kaikessa on riskinsä, niin myös tässä. Vaikka Toivo on jollain tasoa kilpaileva hevonen, sillä on silti yhtäläinen tarve kuulua laumaan ja saada kaveri kuin harraste- ja puskahevosilla. Mielestäni on typerää sanoa, että kilpahevosta ei voi  mitenkään laittaa kaverin kanssa. Eri asia sitten voiko omistaja laittaa hevosta laumaan tms. Ihan yhtälailla sillä on oikeus toteuttaa edes jollain astetta lajityypillistä käyttäytymistä ja sosiaalisia tarpeitaan. Harvoin ihminen pystyy seurustelemaan hevosen kanssa niin, että se korvaisi toisen hevosen seuran.

Aina on myös olemassa niitä hevosia jotka vaan ei tule muiden kanssa toimeen ja niitä on joko omasta tai laumakaverin puolesta suorastaan vaarallista pitää yhdessä. Kaikkihan ei tule kaikkien kanssa toimeen ja kun totuttaa hevosia toisiinsa on ymmärrettävä riskit ja osattava laittaa peli poikki oikeassa tilanteessa. Tilan on oltava mielellään reviiritön ja ainakin iso, jotta heikompi osapuoli pääsee vahvempaa karkuun ja pois toisen yksilön luota tarpeen vaatiessa.

Kommenttia saa laittaa, mutta ei nyt jooko pahoiteta mieltä tästä postauksesta. Kaikki vain omia mielipiteitäni joita saatte tietenkin kommentoida ja kyseenalaistaa.




maanantai 29. toukokuuta 2017

25.5. Riihimäki

Nyt postaus Riihimäen epäonnistuneesta kisareissusta. Hypättiin poikkeuksellisesti kaksi luokkaa, Prestige-Cupin 1. osakilpailu 95cm ja Prix De Suomen Hippos 100cm. Viime hyppytreeneissä otimme uuden kuolaimen käyttöön, ja nämä olivatkin ensimmäiset kilpailut kyseisellä kuolaimella.




Matka sujui hyvin ja olinkin oikein toiveikas kkilpailujen kohdalla, Toivo oli hypnnyt treeneissä hyvin ja muutenkin viimeaikaiset kisat ovat menneet kohtalaisesti. Josko nyt kerrankin hypättäisiin se putipuhdas nolla. Verryttelyssä toivo tuntui todella kivalle ja sain paikat osumaan erittäin hyvin esteille. Verryttelyn jlkeen radalle menoa odotellessa se toki oli taas oma adhd itsensä ja poikitti ympäri kenttää kun ei saanut laukata.





Rata oli melko yksinkertainen ja alkoi pienellä okserilla radan reunassa. Sille tuli erittäin hyvä hyppy, josta kaarevalla linjalla aika avoimelle pystylle. Paikka oli ihan ok, mutta olin ehkä itse vähän epätasainen ja Toivo otti huolimattomuuspuomin. Sieltä matka jatkui kolmospystylle, joka sujui sekin hyvin. Kolmoselta kaarevalinja neljännelle esteelle, joka oli melko leveä okseri. Tännekin sain sujuvan hypyn. Vitonen oli sarja, joka sekin onnistui mallikkaasti. Sarjalta kaareva linja pystylle, jolle sain muutaman pidätteen kautta hyvän paikan. Seiska tuli sekin alas, koska Toivo tuli liian pieneen paikkaan, enkä tukenut sitä tarpeeksi tasaisella kädellä, jalalla ja istunnalla. Viimeinen este oli suoralla linjalla ja sinne sain taas sujuvan laukan. Radan ongelmakohta oli isosti alitempoinen ratalaukka. Ratsastin kuitenkin ehkä liikaa kädellä ja uuden kuolaimen kanssa on tietenkin vielä totuttelemista.

Hippos-luokka oli vähän teknisempi, ja Toivo oli tietenkin jo inan väsynyt. verkassa se kuitenkin hyppäsi hyvin ja ratsastin kunnolla jalalla kohti ohjaa. Tässäkään verkassa yhtäkään puomia ei tullut.




Radalle otin Toivon reippaasti isompaan laukkaan kuin edellisessä luokassa ja sain oikein sujuvan hypyn ykköselle, mietin, että nyt tää hei onnistuu. Kakkoselle mulla tuli taas tilanne että joko kaukaa tai tosi lähetä ja valitsin kaukaa, koska Toivo on siinä parempi. En kuitenkaan tajunnut että se ei ehkä pienen väsymyksen vuoksi uskalla hypätä niin kaukaa, ja niinhän siinä kävi. Se otti pikkuaskeleen ja olin itse ihan älyttömästi liikkeen edellä. Mulla on vasemmassa ranteessa joku pikkuvika ja nyt vahingossa otin sillä kädellä kaulasta tukea alastulossa ja eiköhän se perkele vääntynyt niin, että puristusvoima katosi kokonaan ja kipu oli ihan kamala. Ohjasin kolmosesteelle, jonne tuli huono paikka, mutta Toivo pelasti. Hyppäsin sarjan ja ajattelin että kyllä tämä tästä, mutta en saanut sarjallekkaan paikkaa ja puomi. Hyppäsin vielä yhden okserin puhtaasti ja keskeytin. Pysäytin, taputin hevosta ja kävelin radalta pois. Hyviä hyppyjä, mutta tekniikka petti ja voitte vaan kuvitella että nuorta junnuratsastajaa eli minua harmitti ei ihan vähän vaan pikkusen enemmän.




lauantai 27. toukokuuta 2017

Kesälista!



Nyt taas kesäksi listaa tehtävistä, asioista ym. joita mulla on tavoitteena tehdä. Listaan ne tähän ja kerron sitten kesän lopussa miten onnistuin. Talven listaan pääset tästä. 
Näitä on varmaan joka blogissa, mutta haluan itsekin tehdä tämän vaikka sitten omaksi ilokseni jos lukijoita ei kiinnosta. 

1. Käy Yyterissä uimassa Toivon kanssa.
- viime vuonna piti jo käydä, mutta jostain syystä sopivaa ajankohtaa ei vaan tullut.

2. Ota erilaisia teemakuvia Toivon kanssa.
-näihin mulla on jo kivoja ideoita, mutta niistä sitten myöhemmin lisää.

                                             Viime vuonna otettuja mekkokuvia c. P. Jalo


3. Ratsasta kaulanarulla
-tätä ollaan tehty kerran ennenkin ja haluan mahdollisimman pian uusiks!!

4. Käy hevosten kanssa keskustassa jätskillä
-meiltä ei oo kun muutama kilometri tuonne keskustaan joten ois kiva käydä heppojen kanssa siellä 😂

5. Käy raviksella mahdollisimman usein laukkaamassa
-tyhjäämässä päätä siis

6. Kilpaile Derbyllä
- Viime vuonna Toivo ainakin hyppäsi siellä älyttömän hyvin ja kivaa oli, joten toivon että tänä vuonna pääsemme sinne taas. 

c. Henni-Leena Helenius


7. Ratsasta kahdella hevosella jolla et ole ennen mennyt
- Tämä oli talvilistassakin, mutta uusilla hevosilla ratsastaminen eii ole koskaan pahitteeksi varsinkaan mulle

8. Pidä Toivolle hemmottelupäivä
 - Tänäpäivänä pesisin Toivon, se pääsisi arnikan kera solariumiin, kävelylenkille metsään ja siitä laitumelle

9. Käy kisoissa turistina
- Vaikkapa kameran kanssa ja ikuista muiden ratoja talteen

10. Hyppää jollain muulla hevosella kuin Toivolla
- Tätä teen melko harvoin, joten otetaanpa sekin mukaan.


11. Ratsasta Kapulla
- Kapua ei ole tullut käytyä katsomassa pitkään aikaan ja haluaisin herraa tavata 

12. Päivitä blogia ahkerasti
-!!!
 

tiistai 23. toukokuuta 2017

Mahapisteet reagoi

 Kaikki kuvat c. Alisa Kiikala
sori nää kevennyskuvat, koittakaa kestää (kantapääkin nousee prkl ku on vähän sopimattomat kengät XDDD)
Vihdoin pääsen taas kirjoittamaan jotain  oikeaa kun kokeet ovat peruskoulun osalta kokonaan ohi. Tosiaan nyt ihan kamalan koeruuhkan ja kouluhommien tungoksen vuoksi en ole ehtinyt kirjoittaa muutakuin kisapostaukset. Nyt siis lyhyt kuulumispostaus joka on kuvitettu reilu viikko sitten otetuilla kuvilla.

Toivo on ollut sileällä ratsastaessa nyt todella energinen ja vähän kuriton. Niinpä tuossa muutama viikko sitten Kirsin valkussa Kirsi totesi että jospa kokeiltaisiin tuossa laukassa gramaaneita ensi kerralla. Niit kokeiltiin ja tästä lähin ratsastan 2-4 kertaa kuussa gramaaneilla. Gramaaneista kirjoitan vielä erillisen postauksen. Nyt asia on jo pätkittäin vähän paremmin reilassa vaikka Tovolla edelleen on energiaa vaikka muille jakaa, ja sitten kun se on väsynyt se ei ainakaan suostu keskittymään ja sekin purkautuu riehumisena.
Hypätessä Toivo oli muutama viikko sitten kotona todella hankala. Nyt viime viikolla se kuitenkin oli todella rento normaaliin verraten ja hyppäsi tavanomaiseen tapaansa ihan hyvin. Kisoissakin hyppy kulkee, mutta perkele kun on se välien ratsastaminen hankalaa. Nyt eilen se oli kuitenkin taas aika villi, mutta toimi ihan ok kuolaimenvaihdon takia, josta myös aion kirjoittaa erillisen postauksen.





Viikko sitten Toivolla oli akupunktio ja kranio. Sen mahapisteet olivat todella todella herkät. Olenkin välillä ihetellyt satulavyön kiristämisen aikaan luimimista, mutta joka kerta kun olen tarkistanut mahaäänet ovat ne olleet normaalit enkä ole osannut huolestua. Tiina epäili kuitenkin että mahassa olisi hiekkaa tai muuta sellaista ja Toivo onkin nyt psylliumkuurilla. Toivotaan että se olisi sitä hiekkaa ja tulisi ulos kuurin avulla ettei tarvitse lähteä klinikalle kuvaamaan mahaa tai mitään muutakaan.

Toisin sanoen tällähetkellä ei ole ehkä taas paras hetki ratsastuksen ja hevosten parissa, mutta eiköhän tilanne tästä muutu. Nyt mulla on ainakin ihan hirveesti ideoita blogin suhteen ja mielipidepostauksia on ainakin tulossa tässä ajan myötä. Nauttikaa te nyt kauniista päivistä kun niitä on!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Salo 13.5.

Salossa käväistiin lauantaina hyppäämässä avoin metri arvostelulla 367.1. Kisapäivä oli aurinkoinen ja todella lämmin, eli sääkin suosi meitä mukavasti.

Toivo oli verkassa todella hankala. Sisäohjaa ei ollut ollenkaan ja jalkaa oli hankala käyttää. En nähnyt paikkoja kunnolla ja jos näin en saanut niitä ratsastettua. Vaikeuksien vuoksi otin Toivoa vähän liian pieneen laukkaan ja pidin kädellä liikaa. Verkassa taisi tulla kaksikin puomia tai jos ei kahta niin ainakin yksi. Viimeiset verkkahypyt ratsastin jalalla reippaasti eteen ja sain Toivon paremmin esteelle, toki todella isoon paikkaan mutta parempi tällä hetkellä niin. Vaikka olin tehnyt ennen radankävelyä verkassa paljon siirtymisiä, Toivo ei ollut niin hyvin kuulolla kuin olisi voinut.

Radalle mennessäni Toivo ei taaskaan suostunut liikkumaan käynnissä tai ravissa muutoin kuin sivuttain ja takaperin. Mun vuoro siinä sitten tulikin ja pyysin Toivon laukalle. Ykkönen oli perus pikku okseri jolle hyvin sisään. Tokalle oli kaareva tie, este oli pysty. Sinnekin hyvä mutta vino hyppy joka aiheutti ongelmia tulevassa kaarteessa ja jouduin auttamaan kääntymistä raipalla. Kolmoselle sain kuitenkin paikan onnistumaan ja laukkakin vaihtui. Siitä kaareva aika hankala tie sarjalle. Sarja oli kahden laukan pysty-okseri sarja. Otin pystylle normaalin paikan mutta väli jäi silti vähän ahtaaksi. Kaarteessa viidennelle esteelle Toivo katsoi väärää okseria ja ampaisi väärälle kurssille, mutta onneksi sain sen sieltä irti ja hyvällä hypyllä viidennelle esteelle joka oli pysty. Kuudennelle tästä lensimme seitsemällä laukalla suunnittelemani kahdeksan sijasta. Seiskalle taas oikein nätti hyppy. Kasista isolla hypyllä yli jonka vuoksi ysille jäi liian pieni paikka ja puomi mukaan. Joo, taas viimonen este alas. Samanlainen linja kuin viimeksi mutta en ilmeisesti ollut vielä oppinut virheestäni, nyt opin ainakin toivottavasti.


Kuva: Henni-Leena Helenius


tiistai 2. toukokuuta 2017

Riders Inn 29.4.2017

Lauantaina ajeltiin taas Riders Inniin hyppäämään avoin metri. Olimme ihan hyvissä ajoin paikalla ja starttinumeroni olikin ihan loppupäässä, 53.
 Rataantutustumisessa huomasin, että radan esteet eivät olleet ihan kamalan isoja. (kaikki eivät siis olleet maksimikorkeudessa) Kuitenkin tehtävät olivat mulle ja ehkä vähän Toivollekkin hankalia. 1-2 oli pitkä kaareva tie, jonka ajattelin olevan helppo. 3 oli sarja ja siitä suora linja neljännelle esteelle. Tämä on hankala meille Toivon kanssa koska Toivo näkee kaikki 3 estettä suoristuksen jälkeen ja saattaa rynniä vaan päin innostuessaan.5-6 oli voimakkaasti kaartuva linja, jossa voi tulla isoja ongelmia, jos hevonen jää vasta- tai ristilaukalle tai pahimmassa tapauksessa heittää raville sieltä. 7-8 oli melko tavallinen kuuden askeleen pysty-okseri linja.



Verkassa Toivo oli todella kuuliainen ja rento. Hypyt onnistuivat todella hyvin ja mulla oli varma olo lähestyessä esteitä. Näin paikkoja kivasti ja Toivo tuli lyhyemmäksi ennen estettä jos paikka näytti todella ahtaalta. Kaikki siis sujui verkassa pitkästä aikaa suunnitelmien mukaan ja Toivo toimi todella, todella kivasti.

Radalle mentäessä ulkona tuuli ihan kamalasti ja Toivo oli järkyttävän hermostunut. Se liikkui ainoastaan takaperin ja sivuutaissuunnassa, ja olin varma että radasta tulee yhtä katastrofi kuin messuilla. Juttelin Toivolle siinä sitten edellisen ratsukon ajan ja yritin pitää sen liikkeessä. Meidän vuoro tuli ja sain Toivon laukkaamaan, ja ihan ok kuulolle ennen ensimmäistä estettä. Juttelin kaikki välit hevoselle, jotta se keskittyisi muhun eikä tuuleen.



Ensimmäiselle seteelle pääsin hyvin sisään ja kiva hyppy sille. Kakkoselle pitkä kaarre sujui hyvin, samoin hyppy ja laukkakin vaihtui esteellä kaupanpäällisiksi. Sarjalle vähän läheltä sisään, mutta Toivo ylettyi ihan hyvin ulos sarjalta ja sainkin hyvät kuusi askelta neloselle, jolle kiva hyppy. Vitoselle olin itse jotenkin ihan hukassa, mutta Toivo hoiti hypyn hyvin. Hankala jyrkkä ja lyhyt kaarre onnistui hyvin ja siitä isolla paikalla ulos kutoselta. Siinä Toivo jäi vastalaukalle, mutta vaihtoi omatoimisesti hienosti laukan. 7-8 piti olla helppo linja, mutta Toivo olikin menossa enemmän kuin ajattelinkaan ja katsoin ehkä kolmea askelta ennen ponnistusta, että täähän tulee ihan pohjaan tai viidellä pirun isosti. Päätin ottaa kuusi ja nypin sitä vähän ilman jalkaa kiinni, josta puomi. Kiva rata kuitenkin ja tuokin virhe helpolta tehtävältä.
Lähtökohdat huomioiden olen todella tyytyväinen meidän kauden ekaan avoimeen metriin.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Onko Lämminverisestä ratsuksi?

 Kaikki kuvat, c. Jenniina
Kuka ihmeen toinen Toivo, se selviää, kun luet postauksen loppuun. Toivon omistaja, Jenniina ei ymmärtääkseni pystynyt ratsastamaan, ja ajattelin käydä häntä auttamassa, ratsastin itse Toivon.

Blended Hope, Toivo on 14 vuotias lämminverinen ruuna. Löydät Toivon sukupostista tämän linkin takaa. Toivo on ollut Jenniinalla ratsun hommissa kolmisen vuotta ja sitä ennen ollut ravihevonen , niinkuin useat lämminveriset. Kaikki näkemäni lämminveriset ovat olleet tosi laihoja ja huonosti hoidetun näköisiä, mutta tämä hevonen teki kyllä siinä asiassa poikkeuksen. Tosi kivan näköinen hevonen noin äkkiä katsottuna.


Minä en itse ollut koskaan ratsastanut lv:llä ja mulla oli joitakin ennakkoluuloja, kuten erikoinen hyppy ja laukka. Kuvittelin hevosen olevan myös vahva edestä. Hoitaessa Toivo oli todella mukava ja rauhallinen, seisoi käytävällä irti ja luotti ihmiseen. Myös varustaminen sujui ongelmitta.
Aloitin ensin Toivon kanssa työstämään käyntiä, ja piakkoin huomasin lyhyen käynnin olevan hevoselle todella hankalaa. Se hermostui ja alkoi pomppia. Isompaa käyntiä se kuitenkin teki todella kivasti.



Ravi oli selvästi vahvin niinkuin ex-ravureilla usein. Sitä sai jonkin verran lyhennettyä ja tietenkin myös pidennettyä. Ravissa pystyi työskentelemään oikein hyvin ja Toivo teki kuuliaisesti asioita ravissa.
Laukasta mulla oli todellisia ennakkoluuloja, kuten, että laukka on ihan kamalaa solkotusta. Nostin laukan ja no, olihan se vähän nelitahtista. Kun laukkasin uraa pitkin jalalla kohti ohjaa, sain muutamia ihan hyviä kolmitahtisiakin askelia, mutta pienemmässä laukassa ympyrällä en saanut ainakaan näin ensimmäisellä ratsastuskerralla kolmitahtista laukkaa irti.




Ihan kokeilunhalusta, ja koska Toivolla ei oltu juuri  vähään aikaan ilmeisesti hypätty, otimme muutaman pienen hypynkin. Ei se nyt ihan aasiltakaan tuntunut, mutta oli se kaukana hyvän tuntuisesta ja voimakkaasta ponnistuksesta. Toivo oli kuitenkin hyvin kuulolla ja kun sain paikkoja ratsastettua lähemmäs, hypyt alkoivat tulla ihan hyviksi, ei siis mikään ihan tyhmä hevonen! Muutenkin Toivo oli todella kuuliainen ja kiva ratsastettava, ei ollenkaan vahva ja siis oikeasti kivaa vaihtelua omaan Toivoon. Kyllä, lämminverisestäkin on ratsuksi, ehkei GP tasolle mutta kyllä se on oikein mukava ja miellyttämisen haluinen, ainakin sen käsityksen Toivo antoi.

Omia kokemuksia lämppäreistä saa kertoa, samoin tästä mun kannanotosta ja samalla ratsastuspostauksesta. Kiitos vielä Jenniinalle hevosen lainasta!



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Homeopatian voimalla

Nyt siitepölyjen tullessa Toivon silmä on ollut vähän tulehtuneen näköinen ja uskoisin sen olevan jotakin siitepölyallergiaa, mille Toivo nyt ei olisi allerginen. Oireet alkoivat kuitenkin maanantaina ja silmä oli aika pahan näköinen. Annoimme toivolle homeopaattisia lääkkeitä, koska ne ovat sillä ennenkin toimineet, odotimme vartin, ei tulosta. Uusi satsi ja ei vieläkään tulosta. Soitimme varmuuden vuoksi eläinlääkärin katsomaan silmän väriaineiden kanssa mahdollisen verkkokalvohaavan varalta. Silmässä ei  kuitenkaan mitään ollut ja turvotuskin alkoi laskea.



Laitoimme ilta- ja aamuruokaan vielä lääkkeet ja silmä oli niillä päivän-pari hyvä kunnes se taas turposi. Lääkkeitä taas naamaan ja kuin ihmeen kaupalla turvotus oli poissa. Toisin sanoen tulehtuneen näköinen ja ärtynyt silmä toipui muutaman millimetrin mittaisen pilleri avulla. Taikapillereitä, sanon minä. Silmän ollessa tulehtuneen oloinen, Toivo on pitänyt ötökkähuppua auringonsuojana, jottei silmä ärry lisää. Toivo sanoo kohta että "ei vielä ole ötököitä".

Silmistä jalkoihin, Toivolle laitettiin viime kengityksen yhteydessä etujalkoihin välipohjat. Ihan jalkojen säästämisekseksi. toivolla muutenkin on ollut etujaloissa lämpöä aina välillä, ei toki nyt pitkään aikaan. Nyt sillä on ihan tavalliset Unicorn Swedenin välipohjat, koska niitä parempia, jotka sille piti laittaa, ei muistettu tilata. Toivon välipohjia voit kurkata täältä.

Muuten meille kuuluu tosi hyvää. ollaan hypätty maltilla ja tehty koulua kunnolla, Kirsin valmennuksista oon oppinut ihan kamalasti. Nyt olisikin tarkoitus joku kerta kysyä Kirsiltä puomi tuntia, koska Toivo on niin eri hevonen ratsastaa puomeilla ja kavaleteilla kuin ihan sileällä. 


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Hevoset-messut 2017

Ihan älyttömän upea kokemus takana, kiitos siitä kaikille mahdollistajille vaikka kaikki ei taas mennytkään niinkuin Strömsöössä. Päästiin siis Toivon kanssa starttaamaan VAPO suomenhevos Trophy messuilla 8.4. lauantaina. Moni teistä varmasti näki meidät, ja olisin toivonut, että olisitte nähnyt paremman radan, mutta minkäs sille mahtaa.

c. Elina Kärki

c. Elina Kärki

Kisapaikalla Toivo käyttäytyi kuin missä tahansa muualla, samoin verkassa. Verkassa se oli oikeastaan jopa normaalia parempi, hyppäsi todella hyvin ja oli ihan ok kuulollakin. Rata oli aika pieni ja helppo eli mitään ongelmaa ei olisi pitänyt olla, kaikki linjat ihan kivoja. Vähän pitkiä eli jos Toivo olisi jännittyessään jäänyt tahmeaksi, ne olisi pitänyt ratsastaa eteen...

c. Elina Kärki


...mutta toisin kävi. Toivo oli super hermostunut ja samalla liian kiinnostunut liikkuvasta ja äänekkäästä sekä todella lähellä olevasta yleisöstä. Se ei ollenkaan pysynyt housuissaan ja radasta tuli aika kaamee vaikkei Heinin sanojen mukaan niin katastrofi ollutkaan. Jo ennen meidän vuoroa Toivo oli todella hermostunut ja yritin rauhoitella sitä tuloksetta. Olis vaan pitänyt laittaa sille huppu, mutten yhtään tullut ajatelleeksi että sitä nuin paljon jännittäisi yleisö.

c. Elina Kärki


1. este pikku okseri jolle hyvä hyppy mutta puomi mukaan. Kakkoselle hyvin, siitä seitsemän askeleen sijasta lentäen kuudella kolmoselle jolta puomi, joo olihan se vähän huolimaton hyppy multakin mutta kyllä siitä keskittymällä ja kontrollissa olisi ihan helposti hypännyt, ei se mikään huono paikka ollut. Siitä 4-5 linja joka tuli sujuvasti neljällä laukalla niinkuin oli tarkotuskin, mutta koko vitoseste rämähti maan tasalle. Hevonen vaan ei huomannut hypätä kaikessa touhotuksessaan. Kutoselle ei oltu avuilla ja mokasin käännöksen ja lähestymisen = puomi. Seiskalle hyvin ja siitä sarjalle, joka myös oikein hyvin ja siihen oli hyvä lopettaa rata.



Kyllä mua radan jälkeen harmitti pirusti, 16 vp on aivan liikaa noin helpolta radalta. Ärsytti, koska meillä ois ollu mahdollisuus hypätä vaikka tuplanolla, mutta ei, en saanut hevosta keskittymään ja se ei hypännyt kunnolla. Se ei ole kipeä, eikä tyhmä, sitä vaan jännitti ihan kamalasti. Ei Toivo ole, niinkuin en minäkään koskaan ollut tuollaisen yleisön edessä. Nyt jälkeenpäin oon kuitenkin ihan tyytyväinen ja onnellinen, koska Hevosmessuilla esiintyminen on ehkä jonkin pienen unelman täyttymys. 
Nyt kuitenkin katse kohti tulevaa ja uusia kisoja. Nyt siltikin ollaan kolmisen viikkoa kisatauolla jotta hevonen varmasti palautuu kunnolla ja jaksaa tehdä entistäkin parempia ratoja. Jos jollain on meistä vielä kuvia, voi ilmoittaa itsestään kommenteissa. Näitkö sä meidät? Kerro ihmeessä jos näit!

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Tampere 2.4.

Kuun alussa oli Niihamassa 3-tason kisat joihin mekin lähdettiin. Hypättiin Suokkien avoin metri. Kisapaikka oli mun mielestä ihana ja kisat oli tosi hyvin järjestetty! Ainoa miinus siitä, että aikataulu oli melkein tunnin myöhässä siinä vaiheessa päivää.

Mua jännitti tosi paljon nämä kilpailut, koska me oltiin hypätty metri viimeksi melkein puolivuotta sitten. Onneksi kuitenkin areena oli iso ja siellä oli helppo ratsastaa. radalla oli muutamia hankalia linjoja, joissa ounastelin tulevan vaikeuksia.

Verkassa Toivo oli jotenkin tosi kuulianen, mutta samalla myös todella hereillä ja hyppäsi hyvin. Verkka sujui muutenkin hyvin ja sain esteitä silloin ylös kun oli tarve. Verkasta lähdimme kilpailumaneesille odottamaan vuoroa ja ravailemaan odottelualueelle maneesin päähän jossa olisi voinut ottaa myös hyppyjä, jotka jätin kuitenkin tekemättä.



Rata alkoi pystyllä, jolle hyvin sisään. Okserille samoin. Kolmonen oli ihan normaali pystyeste jolle ihan ok hyppy, mutta puomi mukaan. Siitä okserille, jolle tosi iso hyppy. Siitä vaikea Linja pysty, kuusi laukkaa okeri, yksi laukka pysty. Eli Pysty-sarja linja. Pääsin kaikkiin hyvin sisään johon olin tositosi tyytyväinen. Sen jälkeen aika nopeasti hankala kapea pysty jolle aika pieni hyppy, mutta tälle ratsastin melko tarkaan ja Toivo ehti nostaa jalat. Vika este okseri jolle muutaman vikan askeleen ratsastin vähän eteen, jottei paikka jää liian isoksi. Tosi hyvä ja sujuva 4vp rata johon olin enemmän kuin tyytyväinen!

Lopullinen sijoitus oli 7/17 eli ei paha kauden ekaksi metriksi, ja koko elämän ekaksi kansalliseksi radaksi. Kuvien löytämisessä kesti hetki ja niitä on silti vain kaksi jonka vuoksi postauksen kirjoittaminenkin venyi luvattoman paljon.


lauantai 1. huhtikuuta 2017

Niinisalo 19.3.

Niinisalossa ollaan myös ehditty blogin hiljaiselon aikana käydä kilpailuissa. Ensimmäisenä, en tykännyt paikasta ollenkaan. Järjestelyt oli tosi huonot, kilpailunumeroita ei ollut kun tulimme paikalle ja kisat eivät olleet läheskään 2-tason kisoihin sopivasti järjestetty. Pohja ei myöskään ollut kehumisen arvoinen. Ilmapiiri oli kuitenkin loistava, joka teki kisoista mukavat.


Verryttelyssä Toivo oli super rauhallinen ja aika kiva. Verryttelyssä ei ollut ketään laskemassa esteitä joten jouduimme aloittamaan hypyt suoraan kilpailukorkeudesta joka ei tietenkään ole hyvä ja ensimmäiset hypyt luonnollisesti kärsivät ja koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, saattoi se vaikuttaa myös rataan, tiedä sitten. Hypyt oli ihan hyviä, tosin okserille joka oli radan 3. este, tuli joka kerta tositosi iso hyppy. Muuten Toivo oli aika kivasti kuulolla.

Itse kuitenkin hämmennyin aika reilusti kun aloitimme luokan, kaikki verkkaajat (8 ratsukkoa) jäivät maneesiin ja yksi alkoi suorittaa muide ollessa maneesissa. Noh, ei siinä sitten mitään mutta muutamalta jäi lyhyt uusintatie kääntämättä, kun joku oli tiellä.



Rata lyhyesti: Toivon kanssa aloitimme radan ihan hyvin, 1-2 oli linja jolle sisään vähän pieni hyppy ja ihan hyvä taas kakkoselle. Kolmoselle (sama kuin verkan okseri) tuli tosi iso hyppy ja menetin vähän kontrollin jonka seurauksena Toivo päävi vähän juoksemaan sarjan okseria päin ja otti a-osalta puomin. Sarjan jälkeen kunnon pidäte ja loppurata ihan tosi sujuvasti.
 Lyhyt postaus nyt siis näsitä, jospa päästäis kohta ajan tasalle täällä blogissakin.


Ei jäänyt sairaan hyvä mieli itse kisoista, mutta rata oli kuitenkin ihan hyvä ja kokemuksena tietysti otetaan kaikki kisat. Onpahan toikin paikka nyt nähty enkä sano että olisi huono paikka mutta järjestelyt vaan olivat todella eksoottiset. 

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Riders Inn 12.3.2017

Vihdoin pääsen taas blogin pariin ja kirjoitan suoraan postauksen RIders Innistä, meidän kisakauden avauksesta. Avasimme kauden pienellä 80cm luokalla, hakien vain kisarytmiä. Meiltä Riders Inniin Hyvinkäälle ajaa 2,5 tuntia, eli saimme herätä todella aikaisin ehtiäksemme kisapaikalle.

Herätyskello todellakin soi siinä 3.40 ja siitä herättyäni lähdimme neljän jälkeen ajamaan tallille. Tallilla kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja lähdimme ennen kuutta kohti Hyvinkäätä. Kisapaikalla käytiin ilmoittautumassa ja näyttämässä rokotukset, jonka jälkeen katsoin muutaman 70cm radan. Kohta Toivo kopista ulos, ja kävelyttämään sitä. Olimme onneksi hyvin aikataulussa ja Toivo ehti kävellä n. 20 minuuttia ennne varustamista. Varustamisen jälkeen kävelytysaikaa oli vartin verran, jonka jälkeen lähdimme verryttelymaneesille.



Verkassa sai olla 15 ratsukkoa kerrallaan, eli ahdasta oli oikein toden teolla. Toivo oli todella reipas, vähän ehkä villi, ja hyppyjen jälkeen vauhdista oli erimielisyyksiä. Verkkaan en ollut yhtään tyytyväinen, ja pelkäsin lähteä radalle niin vireällä ja vahvalla hevosella. Onneksi rata oli kuitenkin aivan muuta kuin kaaosta.

Rata oli ihan älyttömän tasainen, ja sen voitte katsoa instagramista nimimerkillä @_tuskantoivo_. You tubeenkin videon lataan heti, kun saan sen kännykästäni ulos. Ainoastaan 2-3 linjaa olisi voinut parantaa odottamalla ensimmäiset askeleet, mutta virhe ei ollut iso, eikä yhtäkään läheltäpiti-tilannetta päässyt käymään. Toivo kuunteli radalla todella hyvin, laukkaa olisi voinut ehkä ottaa jopa vähän isommaksi, mutta näin pienellä radalla tässä temmossa oli mielestäni oikein hyvä ratsastaa. Tuplanolla riitti myös sijoitukseen, ja pääsimme rusetti ja lahjakortti kotiin viemisiksi ajelemaan ABC:n kautta kotiin.

Kuvia saatte vain pari, anteeksi siitä, niistä tuli kaikista ihan julkaisukelvottomia, joten ette enempää saa.