sunnuntai 4. joulukuuta 2016

🎅🎄 4


Millainen kenttä meillä on?                       Millainen pohja?                                 Miten sitä hoidetaan?

Meidän kenttä... eli toisin sanoen tallin kenttä, aihe josta en ole kamalasti nähnyt postauksia tai en ainakaan nyt äkkiseltään muista kebnenkään tekemää postausta tästä ihan samaisesta aiheesta. Meillä on siis n. 30m x 60m tilava kenttä, kera valojen. Itse olen ainakin mahtunut rakentamaan tarvitsemani puomi ja estetehtävät ja tykkään kyllä kentästämme koon puolesta paljon. Ei liian pieni eikä myöskään mikään pellon kokoinen. Honkolassa on tällähetkellä vain se kolme hevosta, eli mahdumme kaikki loistavasti yhtä aikaa ratsastamaan.

Pohjana meillä on ihan normaaliakin normaalimpi hiekkapohja joka pysyy ihan hyvänä säännöllisellä äestyksellä. Nyt tosin kun on satanut ja tullut heti perään pakkanen, se on päässyt kerran-pari jäätymään kunnolla, jolloin ratsastan maastossa ja pellolla. Hiekkapohja on paljon helppohoitoisempi kuin esimerkiksi kuitupohjat, koska hiekka ei talloudu hyvänä niin helposti ihan lyttyyn. Meillä tosin pohja alkaa olla jo sen verran iäkäs, että se tarvitsisi mielestäni viimeistään ensi syksynä vähän uusimista jotta se ei kovettuisi niin helposti. Nyt äestyksen lisääntyessä syvemmältä on myös pyörähtänyt esiin ikäviä kentän hiekan raekokoa suurempia kiviä joita on keräiltävä ja noukittava hiekasta pois.

Kenttä on myös vuokrauskäytössä eli sinne pääsee myös tallin ulkopuoliset ratsastamaan pienenpientä korvausta vastaan. Mielinmäärin ulkopuolista porukkaa meillä ei käy, mutta muutama tietty. Itse harvoin esimerkiksi hyppään kentällämme, koska käyn valmentajan silmän alla hyppäämässä ja vielä lisäksi paremmilla pohjilla.

Tiivistettynä siis, kenttä on ok, ja se riittää mulle, ainakin nyt toistaiseksi. Tosin hyppäämistä en halua Toivon kanssa kamalasti siinä harjoittaa ja isomman raekoon kivet äestyksen seurauksena ovat ärsyttäviä. Joo tälläinen kenttä meillä, mites teillä muilla? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti